Fuck the World

Otsiko kuvaa aika hyvin mun fiilistä. Paskaa.
Varautukaa, sillä tästä on tulossa todellinen valituspostaus, eli jos teillä on ollut hyvä päivä, niin ei kannata pilata sitä lukemalla tätä.

No, nyt kun kuitenkin päätit lukea, niin aloitanpa sitten suorilta.
Elikkäs, viimepäivät mulla on ollut vaihtelevat fiilikset. Välillä ihan kivaakin, mutta enimmäkseen surullinen ja epäonnistunut olo. Tuntuu, että kaikki on hyvää vauhtia hylkäämässä mut, mä siitä masentuneena en pysty keskittyyn koulunkäyntiin, läksyt jää tekemättä ja oon ihan kujalla. Kotona oon ihan vihanen kaikille ja sulkeudun yksin itkeen huoneeseeni. Ratsastuskaan ei onnistu, oon ihan masentunu ja hepatkin aistii sen. Ei niitäkään huvita, jos ei ratsastajaakaan.
Mulla on tällä viikolla ollut ehkä kaks onnistumisen tunnetta. Toinen oli se kun Bonde teki ekaa kertaa pitkän yrittämisen jälkeen laukanvaihdon askeleessa. Oli mahtavaa saavuttaa jotain, jota on kaksi vuotta yrittänyt onnistumatta! Siitä sain hetkeksi iloa elämääni, mutta pari minuuttia sen jälkeen alkoi sataa ja muistin että on jo syksy. Inhoan syksyä.
Toinen onnistumisen tunne tuli maanantaina, kun meillä oli koulussa kauan pelätty 1500 metrin juoksu ja sain siitä kipeänä 9½! Olin varma, että en voi saada edes 8 treenaamatta, mutta lopputulos yllätti! Hetken päästä, onnistumisesta iloittuani, ymmärsin, että voi vittu! Jos olisin juossut 3 sekuntia nopeammin, olisin saanut 10! Ja olisin ihan hyvin pystynyt, en edes kunnolla yrittänyt juosta, otin sen vaan leikillä. Ärsyttää, koska olen aina halunnut olla paras edes jossain, ja olisin ollut paras jos 10 olisi tullut. Nyt olin toiseksi paras, mutta se ei riitä! Haluan olla paras, ja viellä joskus tulen olemaankin! Vai tulenko... Usko alkaa itseeni jo loppua, koska IKINÄ, KOSKAAN, en ole ollut missään paras. Olen aina vain toiseksi paras, tai huonoinkin.
Mm. tänään meillä oli koulussa tanssitreenit, sillä viikon päästä valinnaistanssiryhmämme esittää koulun 40-vuotisjuhlissa semmosen hiphop-70-luvun sekotustanssin. Mulla oli muutenkin jo todella huonosti lähtenyt päivä käyntiin, niin siellä tanssiessa (eivaan siis yrittäessä tanssia) meni päivä viellä entistäkin paskemmaksi.
Luulin osaavani sen tanssin suht.koht. hyvin, mutta tän päivän treeneissä huomasin, että oho, muut osaakin hyvin, mutta mä vain pällistelen vierestä. Siellä kyyneleet silmissä sitten koitin pysyä muitten mukana. Oli ihan niin lähellä, etten karjassut ja ruvennut itkemään, koska mua todella TODELLA ärsytti, että muut osasi ja tunsin itseni niin huonoksi siellä..
Bussissa matkalla kotiin ne kyyneleet sitten pääsi valloilleen ja ryvin itsesäälissä, on se vituttavaa kun ei onnistu, ei vaikka kuinka yrittäisi.

Jotta tästä ei tulisi ihan hirveää luettavaa, laitan pari kuvaa väliin ja sitten jatkan saarnaa..

kumman valitset: Miss Mixin, vai matikanläksyt.. :D

tän hymyn alle piiloutuu tuskaa ja epätoivoisuutta

on mulla sentään joku, jotta voin pussailla ;)<3

poni päätti sukeltaa omenapuuhun :3

Nonniin, sitten jatketaan valitusta.
Seuraava asia, mikä mua harmittaa, on katsella ja kuunnella kun muut selittää ihan innoissaan kuinka niillä on sen ja sen kaa juttua ja kuinka se ja se sano sille ja tolle että se tykkää siitä. Koska mulle ei koskaan kukaan sano että tykkäis musta, ei mulla oo kenenkään kanssa juttua.
Tai no olis ehkä, mutta sekin juttu meni pilalle. Ai miks? No koska mun pienimmätkin jutut pitää tulla pilaamaan. Tälle kyseiselle pojalle ruvettiin näviin siitä, että se puhuu mulle. Mitä sitten vaikka puhuukin, enkai mä nyt niin luuseri oo, ettei mulle sais edes puhua?! No onneks nää nälvijät ei sentään tiedä mitä me puhuttiin.. ;) Mut tää mahdollisuus meni jo, ei se poika mulle enään uskalla puhua, ettei sitä vaan ruveta dissaan siitä. Sen sijaan se koittaa ihan selvästi iskee Fannya, mun yhtä parhaista kavereista (vai onko se ees enään, siitä lisää myöhemmin) Tottakai, kuka nyt ei Fannya haluis iskee, onhan se suosittu, ihan nätti, hauska ja mukava. Tai on se muille mukava. Mua se nykyään vaan haukkuu ja dissaa, mut se sanoo vaan et se on läppää. No ei se siltä vaikuta, jos kokoajan vaan sanoo: "No en mä nyt sun kaa halua tulla, oot tommone idiootti, nooh vitsivitsi". Kuinkakohan monesti oon vaan lähteny paikalta loukkaantuneena sanomatta mitään. Tosi monesti. En mä jaksais sellasta joka päivä. Ja mä kerron Fannylle ihan kaikki mun salaisuudet, mutta ei se mulle kerro, se vaan sanoo, etten uskalla kertoo ettet sä levitä, en mä luota suhun. Oi kiva, kiva kun luotat parhaaseen (ex. parhaaseen) kaveriis noinkin paljon.
No onneks mulla on sentään Viki ja Niika.<3

Seuraava asia mikä mua suututtaa ihan äärettömästi, on mun pikkusisko, Iida.
Joka helvetin aamu kun herään ja meen alas syömään aamupalaa, niin se alkaa haukkuun ja kiusaan "hyi, näytätpäs kauheelta tänään", "onpa sulla ruma huivi", "oot ihan tyhmä", ihanaa, ihanaa kun mun oma siskokin tykkää musta noin paljon. Mikä mussa on niin vikana, että ei musta edes mun oma sisko voi tykätä?
Okei, en mäkään siitä tykkää, mutta tuun sentään toimeen, en mä sitä hauku kokoajan. En mä yleensä edes vastaa noihin sen ilkeisiin kommentteihin, lähen vaan pois paikalta.
Täytyy myöntää, kyllä mulla joskus menee ihan totaalisesti hermo siihen ja rageen, mutta sitten Iida vaan jatkaa ja jatkaa ja kertoo äitille ja laittaa kaiken mun syyks. Ja tietysti äiti uskoo pienempää... Ja sitten sekin ragee mulle. Mä koitan puolustautuu mut vitut mua uskota.. Tää toistuu joka päivä. Ihan sama, mua ei kiinnosta enään. Antais mun vaan olla, ne vaan aiheuttaa mulle pahaa oloo, ois vaikka ees vaan hiljaa, niin ois parempi. En kaipaa moitteita joka päivä. Ei varmaan kukaan muukaan.

jaksan silti hymyillä joka vitun päivä vaikka ei edes hymyillyttäisi

Viellä yks asia mulla olis käymättä läpi. Nimittäin ratsastukseen liittyen. Mun unelma on päästä kilpaileen esteillä ja kehittyä hyväks ratsastajaks. Mutta ei mulla oo siihen mahdollisuutta. Niin kauan kun Moona ja Bonde on meillä, niin en saa käydä ratsastamassa Lilillä, enkä missään muuallakaan tunneilla. Eli en pääse kehittyyn, enkä kisaan. Moona ja Bonde on nyt myynnissä, mutta ei oo kiinnostuneita ollut ei. Ja mä haluaisin Ypäjälle ratsastuksenohjaaja-linjalle, mutta enhän mä sinne pääse jossen osaa ratsastaa. Mulla on puoltoista vuotta aikaa oppia ratsastaan, eli aika alkaa käydä vähiin, mutten pääse opetteleen... Ollaan suht. normaalivarakkaita, et olis meillä varaa käydä kerran pari viikossa Lilin kaa tunneilla, periaatteen syistä en kuitenkaan pääse. Ja se on ihan vitun perseestä, koska sitten en sinne Ypäjälle pääse. Eli musta tulee varmaan joku toimistorotta. Tyydyttävä kohtalooni.

SItten tähän loppuun vielä tiivistän kysymyksen, mikä pyörii mun mielessä kokoajan: Miksi monikaan ei hyväksy mua tälläsenä kun mä oon? Mielestäni oon ihan normaali tyttö, meidän koulu on täynnä samanlaisii normaaleja tyttöjä, niillä vaan on miehiä ja paljon kavereita ja ne on onnellisia, eli noissa asioissa me ollaan erilaisia. Mut miksei mulla oo miehiä ja paljoo kavereita? Oon tämmönen hoikka, ihan ok:n näkönen ja kivakin kai, niin miksi mulla ei oo miestä enkä oo kovin suosittu? Ja miksi en ole onnellinen? Tähän mä osaan kyllä itekkin vastata: En oo onnellinen, koska musta ei pidetä.
 Oon sentään ilonen siitä, etten oo läski, ruma enkä kauhee ja "koulun luuseri".

Mutta nyt loppu tää valitus, kiitos teille jotka jaksoitte lukea ja anteeksi jos pilasin päivänne!
Kommenttia saa laittaa :)


♥Emma