Sadas comeback

Moikkamoi!
Minäpä täällä pitkästä aikaa kirjoittelen. On ollut jo pari päivää sellanen fiilis, että vois taas jatkaa tätä bloggaustouhua.
Ei mulla kyllä paljon asiaa ole, kun elämä pyörii tällä hetkellä aikalailla pelkästään koulun ympärillä. Nytkin mun pitäis olla lukemassa huomiseen kemiankokeeseen, mutta yllätysyllätys, en ole edes aloittanut... Oon jo ihan korvia myöte täynnä koulua, onneksi syyslomaan on enään 9 päivää!
Kyllä tässä jo loman tarpeessa ollaankin! Aika on mennyt ihan hirveen nopeesti, syysloman jälkeen tätä lukukautta on jäljellä enään kymmenisen viikkoa, ja niistäkin kaksi viikkoa pois koulusta, koska on TET. Mä meen päiväkotiin tettiin, jännää olla sellasten pikkumuksujen kanssa. Tulee aika rennot pari viikkoo, kun mun ei tarvi muutakun leikkiä siel lasten kanssa. :D

 

 Tähän väliin mun täysin epäonnistunut koulukuva. Miks nää ei ikinä onnistu mulla?!

 

Oisko sit vähän deepimmän setin vuoro?

Jos ei innosta lukee tämmöstä ihme elämänmietiskelyä, niin skippaa.

 

Mä oon viimeaikoina miettiny tosi paljon elämän tarkotusta. Välillä oon tullut siihen tulokseen, että eihän tässä koko paskassa oo mitään tarkotusta, me vaan ollaan ja kuollaan. Toisinaan oon päätynyt siihen, että onhan tää eläminen sittenkin kivaa, siitä huolimatta että on huonojakin hetkiä, on myös niitä hyviä. Ja ne onnelliset hetket saa mut nauttiin tästä elämästä.

Mutta se ei oo reilua, että me täällä Suomessa saadaan todella elää hyvin ja lähes huoletta, mutta esim. Tansaniassa ja muissa kehitysmaissa on elämä lähes pelkkää huolta, murhetta ja sairautta. pohtiikohan nekin siellä elämisen tarkotusta? 

Välillä on tosi deeppejä hetkiä ja itken sen takia, että en halua elää. Mut samaan aikaan itken sen takia, että pelkään etten eläiskään. Ristiriitasta.

Ehkä en ehtis miettiä näin paljon asioita, jos mulla olisi jotain tekemistä, mutta nyt kun vaan makoilen päivät kotona, niin ehdin miettiä tälläsiä ja sit ahdistun.

 

Kaipaisin harrastusta, että olisi sitä tekemistä, mutta se ei nyt oikein ole mahdollista. Ratsastus on oikeastaan se ainoa, mikä mun sydäntä lähellä on, mutta se on niin tajuttoman kallista. Eikä nää polviongelmatkaan oikeen sitä harrastamista edesauta.

Kyllä mä meen tässä joku päivä kokeilemaan kahta sellasta hevosta, joita ehkä alan vuokrata, mutta kattoo nyt. En herättele itsessäni enään mitään toiveita, kun ne on murskautunu jo niin monesti.

Äh, nyt saa loppua tää sössötys. Ei tää kirjottaminen oikein suju, ja toi kemiankirjakin tossa odottaa vaativan näkösenä. Pakko se on kai lukea, että saisin edes väärinpäin olevan ysin.

 

No mutta, laitelkaapa postausideoita tulemaan, niin toteuttelen niitä sitten mahdollisuuksien mukaan!

Toivotaan, että tää mun bloggausinto nyt säilyis, ja pysyis tää blogi pystyssä...:)